Henkilöhistoria

3. Sukupuu

Terapeuttinen sukupuu



Oman sukutaustan selvittely sukupuun avulla lisää sekä itseymmärrystä että myös läheisten ihmisten ymmärtämistä. Sukupuun avulla voit löytää näkökulmia siihen, miksi olet juuri sellainen kuin olet. Sukupuu auttaa sinua tarkastelemaan objektiivisemmin omaa historiaasi, ymmärtämään vanhempiesi käyttäytymis- ja toimintamalleja ja huomioimaan sen aikakauden erilaisuuden, jota vanhempasi tai isovanhempasi elivät.


Sukupuumallin lähtökohtana on systeemiteoria, joka korostaa perheen sisäisiä, usein sukupolvelta seuraavalle siirtyviä mekanismeja. Esimerkiksi perheterapiassa käytettynä sukupuu auttaa perheenjäseniä näkemään itsensä ja läheisensä uudesta näkökulmasta. Sukupuun avulla voidaan paljastaa myös perheiden kriisi- ja muutosvaiheet ja se, miten niistä on menty eteenpäin.


Sukupuu on hyvä työkalu tutustua myös puolisonsa taustoihin, ja sitä käytetäänkin pariterapiassa. Kumpikin voi sukupuuta aukoessaan välittää toiselle sellaista tietoa, josta ei ole aiemmin puhuttu.
Marjo Kankkonen